![]() |
||
Suomen Lapsiystävällisin Kummitusjuna Kentsu
Productions Pääsivu Viimeisin Päivitys: 4. toukokuuta, 2010 E
T U S I V U Kentsu Productionsin fantasiahahmot Kreisi Drakkis & PikkuHirviöt syntyivät vuosien 1985-1988 aikana mielikuvittaja Kenneth Sundbergin kynästä. Hahmot esittäytyivät suurelle yleisölle ensikertaa kun Orlochlessin Torni avasi narisevat ovensa keväällä 2000 Tampereen Särkänniemen Elämyspuistossa. Kuluneiden yhdeksän kesän aikana Orlochlessin Torni on opittu tuntemaan Suomen lapsiystävällisimpänä kummitusjunana, vaikka seikkailu onkin käynyt läpi monenlaisia muutoksia. Vuonna 2005 Torni-rakennus muuttui oleellisesti, jolloin sisäradallakin tehdyt rakenteelliset muutokset käänsivät alkuperäiskäsikirjoituksen lähes takaperin. Orlochlessin Tornin yhdestoista kesä - ja kymmenes vuosi - käynnistyi perinteen mukaisesti Vappuaattona 30. huhtikuuta, 2010. Särkänniemen Orlochlessin Torni ei ole edelleenkään shokkisäikyttelyyn tyytyvä tavanomainen kummitusjuna, vaikka seikkailu onkin synkistynyt tunnelmaltaan huomattavasti aiempiin kesiinsä verrattuna. Juuriltaan tämä seikkailu on "dark ride" - (eli "darkkis") - jossa elämys, tarina ja tunnelma saavat pääroolin kummituksien ja ahdistavan kauhun sijasta. Särkänniemen Orlochlessin Tornin seikkailu sopii edelleen perheen pienimmillekin. Ahdistavia shokkisäikytyksiä ja korvia vihlovia tehosteääniä ei Orlochlessin Torni sisällä, mutta varoituksen sana on silti paikallaan: Seikkailu sisältää joitakin näkyjä ja muutamia efektejä jotka saattavat säpsäyttää niin pientä kuin isompaakin perheenjäsentä. Särkänniemen Orlochlessin Torni sai alkunsa kesällä 1999, jolloin Kenneth Sundberg tarjosi Särkänniemelle kolmea erilaista kummitusjunakonseptia. Näistä kolmesta Särkänniemen johto valitsi Kreisi Drakkiksen & PikkuHirviöiden "Torni-seikkailun" kummitusjunan kohderyhmälle sopivimmaksi vaihtoehdoksi. Kuten muutkin Sundbergin esittämät konseptit (joista yksi oli tällainen), oli Orlochlessin Tornin "darkkis" muokattu Särkänniemen vanhaan kummitusjunarakennukseen sopivaksi. Niinpä uusi "darkkis" toteutettiin vanhan rakennuksen ehdoilla, rajallisiin tiloihin, rajoitetuin valo- ja äänentoistosysteemein ...ja erittäin halvalla kokonaisbudjetilla. Legendaarisen huvipuistotaiteilija Ari Backmanin luoma Kummituslinna sai aurinkoisemman olomuodon, mutta linnan kaikki asukit löysivät paikkansa Orlochlessin Tornin seikkailussa. Toisin kuin "dark ridet" yleensä, Särkänniemen Orlochlessin Torni ei käytä fluorisoivaa ultraviolettivalaistusta (joka saa mm. valkoiset vaatekappaleet hehkumaan aavemaisen vaaleina ja erityismaalein maalatut litteät lavasteet muuttumaan hämmästyttävän kolmiulotteisiksi). Torni-seikkailu ei sisällä myöskään monimutkaisia erikoistehosteita, ja liikkuvia hahmojakin on vain muutama. Tornin jonotusalue sisältää seikkailun ainoat äänitehosteet - (jopa yhden PikkuHirviöiden keskustelun) - mutta sisäradalla taustalla soi ainoastaan taustamusiikki. Näistä kaikista puutteista huolimatta Torni-seikkailun tunnelmaa korostaa vahva väripaletti sekä lukuisa määrä yksityiskohtia, joista lähes kaikki on suunniteltu näyttämään hyviltä myös räikeissä huoltovaloissa (seikka johon useimmat aidot "darkkikset" eivät pyri). Tunnelman tärkein aines, sinfoninen taustamusiikki, on edelleenkin harvinaisuus suomalaisissa huvi- ja elämyspuistojen kohteissa. Orlochlessin Tornin alkuperäismusiikin sävelsi Christel Sundberg (joka tunnetaan nykyään paremmin taiteilijanimellä Chisu). Hän sävelsi tunnusmelodian veljensä Kennethin Drakkis-hahmolle jo vuonna 1994. Tällä Kentsu Productionsin virallisella sivustolla pääset tutustumaan Orlochlessin Tornin lukemattomiin salaisuuksiin. Rullaamalla tätä sivua alemmaksi löydät Torni-sivustomme sisällysluettelon. Huomaa, että Särkänniemen alkuperäisistä kummitusjunista löydät laajemman esittelyn www.KenNetti.fi -sivustolta.
***TÄRKEÄÄ*** HUOMIO: Särkänniemen Orlochlessin Torni on luotu perheen pienimmille. Siitä huolimatta ajelu, kuten myös tämä internet-sivusto, kertoo kummitusjunasta ja sisältää useita valokuvia, luonnoksia, aiheita ja tekstejä jotka saattavat järkyttää ketä tahansa. Suosittelemme että perheen pienimmät tutustuvat vakavalla varoituksella varustettuihin kuvagallerioihin ainoastaan huoltajan seurassa. Orchlessi? Oglessim?? Orlo-mikä--?? Äännetään OR/LOK/LESS: Nimi voi olla peräisin vanhasta saksankielisestä sanasta "Orlogschiff", joka tarkoittaa sotalaivaa. Saksankielellä "Orloch" saattaa olla omalaatuinen yhdistelmä sanoista "oral" (=suullinen) ja "Loch" (=reikä, aukko, kolo, luola, vankikoppi). Nimi on kuitenkin suuremmalla todennäköisyydellä englanninkielistä alkuperää ja peräisin skotlannista ja yhdistelmä sanoista "ore" (=malmi), "loch" ja "lough" (=järvi), "less" (=vähemmän/pienempi, vähäisempi), tosin liitteenä myös -ton, -tön, ja saattaa myös tulla sanasta "lessee" (=vuokralainen, vuokraaja). Jos näihin on uskominen, tarkoittaa nimi suomenkielellä jotakin välillä "vähäinen malmijärvi" - "malmijärvetön" - taikka "malmijärven vuokralainen". (Tosin ihan "aikuisten oikeasti" kreivi Orlochless on nimetty inspiraationsa, F.W. Murnaun klassikkoelokuva Nosferatun alkuperäisen nimihahmon, kreivi Orlokin, mukaan). **SPOILERI-VAROITUS**
Orlochlessin Torni F
A K T A T Särkänniemen
Orlochlessin Tornin Muutamia
lukuja kesältä 2009:
Valokuvallinen
Kiertoajelu Astu sisään ja koe Orlochlessin Tornin todellinen sydän. Tunnelmalliset valokuvakollaasit esittelevät koko Torni-seikkailun oikeassa, ajelun mukaisessa järjestyksessä - mutta toisin kuin ajelussa, tässä valokuvallisessa elämyksessä sinulla on aikaa nähdä myös ne lukuisat pienet yksityiskohdat jotka usein vilahtavat silmien ohi runsaan minuutin mittaisen pika-ajelun aikana. Näillä kuudella sivulla tutustut Tornin menneeseen, nykyisyyteen (...ja ehkä tulevaankin?). H
U O M I O I Sivu
I Sivu
II Sivu
III Sivu
IV Sivu
V Sivu
VI
V
I R A L L I N E N Klikkaa mieleistäsi otsikkoa tai käy kaikki perussivut läpi järjestyksessä painamalla sivun alaosassa olevaa tekstiä "Jatka (Seuraavalle) Sivulle". PERUSSIVUJEN
OTSIKOT A l o i t u s 1.
Etusivu 2.
Käsikirjoituksen Koukerot 3.
Backmanin Kummituslinna Tutustu
lähemmin F a s a d i 4.
Orlochlessin Torni Nousee 5.
Fasadin Muutokset 2005-2006 S i s ä r a t a 6.
Kummituslinnasta Orlochlessin Torniksi 7.
Vanha Torni Synkkenee 8.
Yöpuutarha Laajenee 9.
Varjojen Väki Nousee E l ä m y s 10.
Uusia Tuulia Vanhassa Tornissa 11.
Kymmenen Vuotta Tornin Sinfonioita 12.
Pikkuisten Hirviöiden Mesta _____________________________________ Kaikki
Särkänniemen Orlochlessin Torniin Käyttöoikeudet
Särkänniemen Orlochlessin Torniin V
I R A L L I N E N Sivuston
suunnittelu & ylläpito: EXCLUSIVE
PHOTOS MUUT
VALOKUVAT Kentsu
Productionsin virallinen nettisivusto |
||